Tietoa mitattavista muuttujista

Kokonaisfosfori
Fosfori on yhdessä typen kanssa tärkein perustuotantoa ja levien kasvua rajoittava ravinne vesistöissä. Fosforipitoisuus kertookin hyvin vesistön rehevyydestä, ja sen seuranta on tärkeä osa yleistä vedenlaadun seurantaa. Liiallinen vesistöön päätyvä fosfori ja typpi ovat johtaneet vesien rehevöitymiseen.

Kokonaisfosfori sisältää kaiken vedessä olevan fosforin eli eläviin ja kuolleisiin eliöihin sekä maahiukkasiin sitoutuneen fosforin ja liuenneessa muodossa olevan fosforin. Jokivesissä kokonaisfosforin pitoisuus voi vaihdella moninkertaisesti riippuen sademäärästä ja sen aiheuttamasta vaihtelusta ravinteiden huuhtoutumisessa valuma-alueelta. Vuodenajalla on merkitystä, sillä huuhtoutuvien ravinteiden määrä on tyypillisesti suurinta kasvukauden ulkopuolella. Jatkuvatoimisilla vedenlaatumittareilla ei voida mitata suoraan kokonaisfosforia, vaan se lasketaan mittarin mittaaman sameuden perusteella.

Kokonaistyppi ja nitraattityppi
Kokonaistyppi sisältää eloperäiseen aineeseen sitoutuneen typen sekä liuenneessa muodossa olevan typen (ammonium-, nitriitti- ja nitraattityppi). Suurin osa epäorgaanisesta typestä on yleensä nitraattityppeä, poikkeuksena jätevesien voimakkaasti kuormittamat vesistöt, joissa voi olla paljon ammoniumtyppeä. Jatkuvatoimisilla vedenlaatumittareilla voidaan mitata nitraattitypen pitoisuutta ja laskea siitä kokonaistypen pitoisuus. Kokonaisfosforin tapaan myös kokonaistypen ja nitraattitypen pitoisuudet vaihtelevat huomattavasti sademäärän mukaan.

Sameus ja kiintoaine
Veden sameuteen vaikuttavat vedessä olevan maa-aineksen, humuksen ja levien määrä. Lounaisen Suomen jokivedet ovat tyypillisesti savisamean harmaita tai kellanruskeita johtuen pelloilta huuhtoutuvista savihiukkasista. Mitä enemmän valuma-alueella on soita, sitä enemmän vedessä on humusta, joka värjää veden ruskeaksi. Sameudesta käytetään yleensä yksikköä FTU tai FNU. Ne ovat käytännössä toisiinsa suoraan verrannollisia ja suurempi lukema tarkoittaa sameampaa vettä. Yksikkö ilmaisee yleisesti ottaen sitä, miten hyvin valo läpäisee vettä.

Ravinteiden tavoin myös sameuden vaihtelut ovat jokivesissä suuria sateiden aiheuttaman valuma-alueen maaperän eroosion eli maa-aineksen irtoamisen takia. Vuodenaika vaikuttaa eroosion voimakkuuteen. Kasvukaudella kasvillisuus ehkäisee tehokkaasti maaperän eroosiota.

Kiintoainepitoisuus kertoo vedessä olevien hiukkasten määrän (mm. maa-aines, levät). Koska veden sameuden kasvaessa myös veden kiintoainepitoisuus kasvaa, voidaan vedenlaatumittareiden mittaamasta sameudesta laskea veden kiintoainepitoisuus.

Happi
Veden happipitoisuuteen vaikuttaa mm. lämpötila sekä vesieliöstön happea tuottava ja kuluttava toiminta. Ilmakehästä liukenee kylmään veteen enemmän happea kuin lämpimään veteen. Vaihtolämpöisillä eliöillä hapenkulutus on kesällä voimakkaampaa kuin talvella lämpötilan kohoamisesta johtuvan nopeutuneen aineenvaihdunnan seurauksena. Kesällä myös happea kuluttava hajotustoiminta kiihtyy. Toisaalta levien ja vesikasvien fotosynteesin eli yhteyttämisen seurauksena hapentuotanto on kesällä suurempaa.

Jokivesien happipitoisuudessa on havaittavissa vuodenaikaisvaihtelua happipitoisuuden ollessa talvella selvästi korkeampi kuin kesällä. Tämä liittyy juuri edellä kerrottuun hapen parempaan liukenemiseen kylmään veteen ja vähentyneeseen happea kuluttavaan toimintaan. Jokivesissä happea on kalojen ja muiden vesieläinten kannalta yleensä riittävästi. Happikatojen taustalla on usein poikkeuksellinen jätevesipäästö tai muu happea kuluttava kuormitus.

 
 
Ely Syke Luode